Yötreenit. Yöduunit. Yöunet.

Öissä on yllättävää taikaa. Joskus kun yöllä painaa töitä pikkutunneille asti, saattaa syntyä ihmeitä. Saattaa syntyä kohtauksia, lavasteita, kokonaisia lavastuksia ja esityksiä. Muutamassa yössä voi tehdä olevaksi ennen vain päässä eläneen vision.

Ja näin me teimme. Raastava, raskas, mutta yllättävänkin nautinnollinen raksausviikonloppu päätti pitkän viikkomme. Tekniikkatiimi, lavastustiimi, sekä muutamat upeat apukädet hoitivat hommat kasaan viikonlopun aikana. Pizzan ja bilemusan voimalla painettiin hommia yöhön asti. Ja ihme tapahtui.

Yömyöhään on painettu töitä myös näyttämöllä. Tarkennuksia on tehty, saumoja on siloteltu ja asioita on muutettu. Leikkuri on leikellyt, ja kestoa on karsittu. Ihmeitä on yritetty, ihmeitä on tapahtunut. Yksittäisten päivien aikana tapahtui niin paljon, että lopulta ne sulautuivat yhteen.

Mutta yöduunien keskeltä väsymys hiipii hiljaa sisään. Se näkyy tyhjinä sivuina työpäiväkirjassa, lisääntyvänä kahvinkulutuksena, nauruhepuleina treeneissä, sekä välistä myös kiristyvänä pinnana. Kevyt väsymys poistaa estoja, mutta raja tulee vastaan. Ja se tulee lujaa.

Sillä ennen kaikkea yö on lepoa varten. Omaa influenssaa loman jälkeen parannellessa ymmärsi levon merkityksen. Raivoisan raksaamisen jälkeen, univeloissa, sen ymmärsi vielä paremmin. Mutta enskarin jälkeen ehtii nukkua. Nukkua voi sitten koko loppuelämän. Nyt tehdään ihmeitä.

Väsyneenä, maalihöyryjen keskellä, sitä kuitenkin alkaa myös ajatella. Sitä tajuaa että ei jumalauta, tätä tulee joku vielä joskus katsomaan.

Ymmärsin:
Tämä on meidän esityksemme. Käteni jälki on kaikkialla. Meidän kättemme jäljet. Ne on suunniteltu, lavastettu, laulettu ja näytelty näkyväksi. Esillä on meidän valintojamme, hyviä ja vielä huonohkoja, korjauksia vaativia. Mutta meidän ne ovat, kaikesta huolimatta. Ja me kutsumme teidät kaikki katsomaan näitä valintoja, näitä väsyneitä kasvoja. 

– Linnea