Suuri taide edellyttää suuria tunteita
Luokkalaiseni Miina kävi tänäänkin avantouinnilla. Ilman saunaa. On se mieletön nainen. Wilma puhui aikaisemmassa blogitekstissään ensi-illan lähestymisrituaaleista, joihin uskon, että tää avannossa ramppaaminenkin kuuluu kaikenmaailman herkkulakkojen ja lisääntyneiden lenkkiparveilujen kera. Miina heitti, että jospa kehiteltäis kollektiivinen avantouintirutiini esityskaudeksi niin että käytäisiin kaikki porukalla avantouinnilla ennen jokaista esitystä. Saas nähdä miten käy. Mä oon ainakin messissä.
Illan päätteeksi vedettiin ensimmäinen kokopitkä läpimeno. Kiitos valokuvauslinjalaiset, että olitte koeyleisönä! Aiheutitte sen maagisen efektin, joka muistutti siitä miks tätä touhua niin paljon rakastaa. Palautteen jälkeen koulupäivä loppui viimein 22:30. Aika pitkää päivää painetaan sillä ekat treenit alkoivat jo aamulla 9:00. Ohjaajakin hypetti sitä miten maagista menoa tän illan veto piti sisällään. Pelattiin kyllä hyvin yhteen. Parasta oli saada kuulla, että meille rakas Timo Tillqvist, oppilashuoltajamme, oli jättänyt varta vasten saunan päälle. Tuntui sikahyvältä pitkän päivän jälkeen. Tätä kirjoitusta nyt saunan raukeena viimeistellessä 00:56 en voi sanoa muuta kuin, että olipa taas yks mieletön päivä tässä teatterikehdossa.
Ennen lomaa käytiin keskustelua produktion sisällöstä ja sanomasta, jolloin meidän ohjaaja avasi vähän enemmän omaa visiotaan. Itselleni tämä ei ole helppotulkintainen näytelmä. Tuntuu, että tää sisältää loputtomasti eri tasoja ja ulottuvuuksia, ja siksi oivalluksia tulee koko ajan lisää harjoitusprosessin myötä. Pää on ihan pyörällä.
Esityksemme tyylilajia kuvataan nettisivuillamme sanoilla ”shamanistinen farssi”. Käsite alkaa vasta pikkuhiljaa aukemaan minulle. On muuten hiton mageeta vetää tyylilajina tällainen rituaaliteatterin ja slapstick komedian combo. Propsit ohjaajalle! Esityksessä käytetään fysiikaltaan liioiteltuja hahmoja ja nopeatempoista komiikkaa. Ne ovat kai juurikin farssin ominaispiirteitä. Shamanismin osuus jääköön vielä toistaiseksi arvoitukseksi.
Teos rakentuu vahvasti ensemblen varaan. On paljon kohtauksia, joissa suurin osa näyttelijöistä kannattelee kohtausta ilman repliikkejä. Tällä hetkellä haastavimmalta tuntuu näytellä kohtauksissa luontevasti muita kuunnellen ja samalla ylläpitää groteskia hahmoa. On niin helppoa jäädä jumiin hahmon fyysisiin maneereihin, mutta on kiva huomata, että miten tämäkin asia kehittyy koko ajan treenikertojen myötä. Oppimaanhan tänne ollaan tultu.
Harjoitusprosessin alkuvaiheessa meidät jaettiin tuotantotiimeihin, koska me tehdään täällä kaikki itse; valo- ja äänisuunnittelusta, lavastukseen ja puvustuksesta markkinointiin. Meillä tiedotus- ja markkinointitiimissä tuntuu olevan hommat aika hyvällä mallilla. Eetu-Pekka Heiskasen taiteilemat julisteet ja flaijerit saatiin jo ennen hiihtolomaa painosta, ja niitä voi nyt bongailla kyliltä Lahti-Helsinki-Tampere akselilla. Kutsut ovat lähetetty kutsuvieraille ja fb-eventissä kutsuttuja on jo yli 4000. Flashmobit on suunniteltu, (*VinkVink* Lahtelaiset! Uteliaimmille saattaa olla pieni makupala tarjolla tulevana lauantaina kauppakeskus Triossa klo 15.), sponsorit on hankittu, pressitilaisuus buukattu ja käsiohjelmia valmistetaan parhaillaan. Kirsikkana kakun päällä tietysti produktiomme virallinen traileri, jonka julkaisemisen jälkeen varauksia on sadellut entistä tiheämmin.
Lopuksi, haluan vastustaa piisamirottaa: ”Suuri taide edellyttää suurta kärsimystä.”. Höpö höpö. Lauma sekoboltseja, rakkautta ja paljon paljon treeniä – niin hyvä tulee. Itseltäni tämä harjoitusprosessi on edellyttänyt ennätysmäärän suuria tunteita. Oon saanut _tuntea_ niiiiiin paljon tätä tehdessä. Sekä itse tehdessä että katsoessa muiden tekevän. Se on aika ihanaa. Uskon, että se fiilis on useilla meistä. Tätä proggista tehdessä saa tuntea. Paljon. Suuria tunteita ja isolla skaalalla. Toivottavasti se välittyy myös katsojille.
Huomenna on perjantai 13. ja tasan viikko ensi-iltaan. Tasan 7 päivää!!!! AAAGGHHHH!!! Taidanpa mennä nyt peiton alle pakahtumaan jännityksestä.
